Ensitunnelmia opehuoneesta |
Opettajanhuoneeseen pakkasesta selvitään, toppaukset naulakkoon ripustetaan. Hyvät huomenet ja päivän uutiset, kuppi kahvia ja muoniolaista smalltalkkia.
Miten oli sen viikon virren kanssa?
Kello soi ja vielä santsikuppi kaadetaan.
Käytävät täynnä tavaraa, luistinta, mailaa, toppapukua ja kenen oli tämä pipo.
Tunnista toiseen opetellaan, allekkain lasketaan, karttakirjoja tutkitaan. Toisessa luokassa soitetaan, musiikintunnilla taputellaan. Kas, kello soi; lähdetään ulos keinumaan!
Välillä hassusti puhuvat, murretta murtavat, muuten samanlaisia pieniä ihmisiä, kuin missä tahansa muuallakin. Innokkaita oppimaan, kunnes ei enää innosta. Toinen ei ymmärrä ja toista ei ymmärretä. Miksi opettaja ei ikinä kysy minulta, vaikka aina viittaan?
Koulupäivä päättyy ja läksyistä muistutetaan. Vaatekerrosta päälle ja koulukyytejä odottamaan. Kun koulurakennus viimein hiljenee ja myös harjoittelijat lähtevät kotiin hengähtämään. Kaupan kautta kotiin ja ruokaa laittamaan.
Arki se täälläkin olemassaolostaan muistuttaa.
Muonion valtatie |
Päivän tapahtumista jutellaan, hauskoja juttuja jaetaan. Omaa aikaa ja kuppi teetä. Eilisen uutisia Hesarista lueskellaan. Kahina kuuluu, kun kirjan sivut kääntyy. Haukotuksia ja television ääniä. Joko kohta saa mennä nukkumaan? Ja miksi aina vaan väsyttää?
Yksitellen valot sammuu. Kaamos ja Ruska hiljenee. Neljä rohkeaa ja komeaa Muonion yöhön nukahtaa.
Olikstää nyt sitniinku haiku vai mikätäh-hä? Kiva päiväkertomus.
VastaaPoistat:t