Lauri |
Salla |
Olli on 24-vuotias ja tuntee itsensä nuoremmaksi vähäisen parrankasvun vuoksi. Ollin lempiväri on vihreä ja punainen, koska ei erota kumpaakaan kunnolla, värinäkönsä vuoksi. Olli harrastaa jalkapalloa, salibandyä ja liikkumista monin tavoin. Olli on kova innostumaan hetkeksi uusista asioista, viime aikoina innostuksen kohteina ovat olleet mm. Parkour ja jonglööraus. Ollin lempiruoka on feta, sitä menee pitsaan, salaattiin, pastaan jne. Toinen ruokaintohimo on Sweet Chili Sour kastike, jota Olli ei voi vastustaa. Olli on ollut viime aikoina innostunut elämäkerroista, tänään sain loppuun Ozzyn elämänkerran, joka oli melko tapahtumarikas kertomus ko. tähden elämästä. Tällä hetkellä Olli yrittää elää uudestaan menetettyä urheilijan elämäänsä virtuaalimaailmassa Playstationin avulla ( Fifa 12 ). Olli tykkää pitää jalassaan collegehousuja. Olli on maksanut reissulla tähän mennessä kaikkien asumisen, polttoaineet, allasbaarin juotavat, hotellihuoneen, ketsupin jne. Toivottavasti muiden opintolainahakemukset menevät läpi, jotta Ollli saa rahaa jatkaa fetaharrastustaan jatkossakin. Olli on tunnettu myös, siitä että hän opiskelee sivuaineenaan historiaa, mutta todellisuudessa hän ei tiedä siitä mitään...
Mona on 25-vuotias ja tajusi sen juuri äsken. Mona on vihreä, partiolainen, ja myy vapaa-ajallaan lankoja. Kaikki luulee, että Mona osaa kielioppisäännöt, mutta ei Mona oikeasti osaa mitään, paitsi sen, että partikkelit eivät taivu. Mona pitää, tai ei se ole vielä päättänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti